Vuoden 2023 alku

Vuoden 2023 alku

, by Niila Jurvelin, 3 min reading time

Hyvää alkanutta vuotta 2023.

Vuoden 2022 tärkeimmät pääkohdat

Viime vuosi oli verkkokaupassamme kasvun aikaa. Uusia tuotteita suunniteltiin ja tehtiin ennätysmäärä. Tuotantokapasiteettia kasvatettiin osin verkkokaupan tuoman kasvun ja osin valmistuspalveluiden kasvun ansiosta. Markkinointimateriaalien ja entistä parempien tuotekuvien tuottamiseen käytettiin enemmän aikaa ja rahaa kuin koskaan. Tehtiin myös tuote-esittelyvideoita, joilla oli selkeä kasvua vauhdittava vaikutus. 

Kerrassaan tapahtumarikas vuosi ja en voi olla kuin tyytyväinen saatuihin tuloksiin, vaikka haasteitakin oli matkan varrella.

Alkuvuosi 2023

Tammikuun alku meni rauhallisesti hieman lepäillen joulukuun kiireistä. Hyvin nopeasti päästiin kuitenkin rytmiin, sillä saimme tiedon uusista paremmista toimitiloista, jotka mahdollistavat tuotannon eriyttämisen muusta toiminnasta joustavammin. Uusi toimitilarakennus sisältää tuotannon ohella pienempiä tiloja, joihin voidaan sijoittaa toimintoja monipuolisemmin. Toimisto ja suunnittelutilat tulevat omaan erilliseen tilaan, joka ei ole yhteydessä tuotantohalliin. Varasto ja pakkaamo on mahdollista siirtää järkevän kokoisiin tiloihin, mikäli tila loppuu kesken jne. Sillä nyt yhden ison hallin ja kaikkien toimintojen samassa tilassa oleminen aiheuttaa haasteita.

Tuotannon muuttaminen ei olekaan sitten ihan mikään pieni juttu, mikäli haluaa tuotannon pysyvän toiminnassa mahdollisimman katkeamattomasti.

Olemme suunnitelleet tuotannon muuttamisen niin, että ensin muuttaa verkkokaupan varasto ja pakkaamo, jolloin saadaan turvattua edelleen nopeat toimitukset asiakkaille. Uusissa tiloissa valmistellaan tuotannon siirtämistä niin, että koneille ja laitteille olisi paikat valmiina. Vanhasta toimitilasta siirretään viikonlopun aikana tuotantokalusto uuteen paikkaan. 

Helmikuusta tulee varmasti erittäin kiireinen, mutta innolla odotellaan uusia parempia tiloja.

Kansainvälinen verkkokauppa

Olemme pitänee hyvin kirkkaana mielessä verkkokaupan laajentumisen Euroopan alueelle ja se tullaan toteuttamaan tämän vuoden aikana. Hintojen nousu on toki tuonut omat lisähaasteensa, sillä logistiikan kustannukset ovat jopa 5 kertaistuneet osaan Euroopan maista. Täytynee siis tarkkaan miettiä strategiaa kansainvälistymisen osalta.

Kustannusten nousu

Viimeinen puolivuotta on ollut kyllä varsinainen villilänsi kustannuksissa. Logistiikan kustannukset ovat nousseet todella rajusti, jopa Suomen sisällä, puhumattakaan Euroopasta - Suomeen ja toisinpäin. Logistiikan hintojen nousu varmasti vauhdittaa ruoan hinnan nousua edelleen, puhumattakaan sähkön hinnasta. Sähköhinnan nousu näkyy erinomaisesti vihannesten hinnassa. Suomalainen kurkku kasvatetaan minun käsitykseni mukaan pääsääntöisesti sähkövaloilla.

Meillä kustannukset ovat nousseet sähkön osalta noin 5 kertaiseksi ja meillähän menee sähköä.. Logistiikan hinnannousu vaikuttaa hankintakanaviin, niin että on pakko keskittää ostoksia.
Materiaalit ovat pääsääntöisesti pysyneet kohtuullisissa hinnoissa, lukuun ottamatta muutamaa poikkeusta, joiden hinnat ovat jopa 3 kertaistuneet.

Käytämme markkinointiin pääasiassa Googlen ja Metan palveluita. Nämä isot toimijat ovat tietysti nostaneet hintoja n. 30% ja se ynnättynä ostovoiman puutteeseen nostaa markkinoinnin kuluja n. 100% verrattuna vuoden takaiseen. Eli kun asiakashankinnan kustannus oli vuosi sitten x niin nyt se on 2x

Kustannusrakenne esimerkki

Voisin tähän hiukan avata esimerkiksi Eino 2 hammasharjatelineen kustannusrakennetta, jos jollakulla kiinnostaa.

Myyntihinta verkkokaupassa on 24,90€ toimituskuluineen ja kaiverruksineen

- Otetaan tästä arvonlisävero 24% pois, jolloin jäljelle jää 20,08€
- Meta ja google ottavat tästä markkinoinnin siivun n. 8-10€, jolloin jäljelle jää n. 10-12€
- Tuotteen materiaalit ja pakkausmateriaalit vievät toki omansa eli noin 3€, jolloin jäljelle jää 7-9€
- Asiakas tilaa tuotteen postipakettina, jolloin posti ottaa välistä 7€, jäljelle jää 0-2€
- Tästä ei tietysti vielä voi ottaa palkkaa itselle, koska pitää maksaa toimitila, vakuutukset, kirjanpito, puhelin- ja netti, laitteiston hankintakulut jne. 

Eli kaikkiin kuluihin menee 24,9€:sta sievoinen summa.

Osta työtä Suomeen - Avainlippumerkki

Edellä mainitun halusin avata siksi, että paljon tuntuu olevan kateellisia huutelemassa vierestä, että "onpa kalliita tuotteita ja kiinasta saisit tämänkin tuohon ja tähän hintaan."

Halpatuotemaista tilatessa on kuitenkin hyvä muistaa, että siellä saatetaan käyttää lapsityövoimaa, siellä ei huolehdita kierrätyksestä, työntekijät eivät saa välttämättä palkkaa jne. Lisäksi kuinka ekologista on tehdä tuotteita, jotka lennätetään lentokoneella ympäri maailmaa ja ne hajoavat jo ensimmäisellä käyttökerralla?

Meiltä tilatessa edellä mainittuja ongelmia ei ole ja mikä parasta: Voit soittaa juuri minulle ja kertoa risut sekä ruusut. Vastaan sinulle henkilökohtaisesti.

Mukavaa alkanutta vuotta 2023 ja pidetään lippu korkealla myös tulevaisuudessa!

Leave a comment

Leave a comment


Blog posts

Footer image

© 2024 Lastua

    Login

    Forgot your password?

    Don't have an account yet?
    Create account